Vaneripöytä

Tuunattu ruokapöytä

Muuttaessamme uuteen kotiin, suurimmat huonekalut, kuten sohva, sänky ja ruokailuryhmä muuttivat mukanamme. Emme siis investoineet uusiin huonekaluihin (vaikka muutaman kerran se mielessä kävikin).
Itse olen aika ailahteleva myös sisustuksen suhteen, puolisoni lievästi sanottuna tasapainottaa tätä luonteenpiirrettäni. Ihailen toisaalta myös ajatusta, että miksi heittää hyvää hukkaan.
Nämä yllämainitut huonekalut ovat hankittu joskus 2010- luvun alussa, materiaaleista tunnistaa myös aikakauden hyvin. Maleraattu musta huonekalukangas sohvassa ja sängyssä. Pöydän pinta, kiiltävä valkoinen. Ruokailuryhmän tuoleissa keinonahkaa ja kromia. Hmm…..


Voi se aurinkoinen talvipäivä, kun samoilin puolisoni vanhempien pihamaalla. Yht´äkkiä silmiini pisti hangesta pilkottavat neljä rautaputkea. Tarkemman tiedustelun jälkeen selvisi, että nämä ovat vanhan yliopiston pingis-pöydän rungon jalat. Mittailujen tuloksena kokoa pingispöydän puolikkaalla oli 130cm x 150cm, aika sopiva meidän ruokapöydäksi.

Tuumasta toimeen!

Rälläkällä puhtaaksi.
Luutulla perästä.
Lopulta maalia pintaan.


Tähän asti projektin vaiheet olivatkin selviä. Sitten aloitin pähkäilemään mistä pöydän rungolle saataisi kansi. Ensimmäisenä ideana oli paljon pinnalla ollut tammilankku. Hetken kartoittamisen jälkeen kukkaro oli sitä mieltä, ettei vaihtoehtona ollut kyseinen materiaali. Seuraavaksi mieleen tuli liimapuulevy, ei se sitten sydäntä liikauttanut tarpeeksi. Lähdin luovuutta etsimään rautakaupasta. Seuraava idea syttyi laminaatti hyllyllä, mutta toteutus tuntui hankalalta.

Laminaatti oli ideana kyllä kiva ja materiaalina olisi varmasti kestävä, mutta ei. Tämän jälkeen itsestään selväksi vaihtoehdoksi päätyi vaneri. Paikallisesta vaneri tuotteita myyvästä yrityksestä ,tilasimme mittaansa sahatun koivuvaneri levyn. Paksuus 20mm ja hintaa 50 euroa.

Kun pöydän kansi löysi paikkansa, oli se rakkautta sillä silmäyksellä. Hieman kuitenkin koivuviilun kellertävyys mietitytti, joten lähdin varastoon maalipurkki jämiä tutkimaan. Ensimmäisenä käteen tarttui Tikkurilan KIVA -kalustelakka. Tämä antaisi suojaa vanerille hyvin, mutta väriähän se ei muuttaisi. Onneksi hyllyn perukoilla oli myös purkki valkoista, Tikkurilan HELMI -kalustemaalia.
Sekoitin kalustelakkaa 5dl ja maalia 3 ruokalusikallista. Käsittelin pöydän pinnan pariin otteseen. Lopputuloksena vaalean kuultava koivu.

Loistavaa, meillä oli uusi ruokapöytä. Ihannoin huonekaluja, joilla on tarina. Nyt meilläkin oli yksi tällainen (lisää). Pöydän muotokieli on kevyt, raikas ja jopa moderni.

Niin, mitenkäs ne tuolit. Valkoista nahkaa ja hohdokkaat kromi-jalat.

Tämä ei nyt oikein toiminut. Tuolit ovat kuluneet ja muodoltaan sanotaanko, eri sarjassa pöydän kanssa. Silti, aah-että, rakastan Cantilever- tyyppisten tuolien istuin mukavuutta. Minulla on tapana juoda aamukahvia niin, että saan jalat risti-istuntaan tuolille, siinä sitten kromi jalkojen kiikutuksessa on kyllä ihmisen hyvä olla.
Tuntikausia, jopa öitä puhelinta selailin, että löytäisin tällaista mukavuutta, mutta hieman neutraalimmassa ulkokuoressa.

Tässä suosikkeja, yläkulmassa vasemmalla THONET S 32 V, oikealla Kare Design ”Riffle”, ja alimmaisena Armchair Mojo.



Pari Venetsia- tuolia tori.fi:sta löysinkin, mutta edelleen krominen jalka häiritsi ja perheen pienimmät saivat nopeasti näissä ”etu-keikkaa”, joten nämä päätyivät terassille. Seuraavissa vaihtoehdoissa esteeksi tuli taas kuuluisa kukkaro.
Tämän jälkeen otin taas vaihtoehdoksi tuunauksen. Hieman kangasta ja kokeeksi valkoista dc-fixiä. Vanhat tuolimme saivat raikastuneen ilmeen. Lopputulos oli kuitenkin hieman hämmentävä, ei kuitenkaan positiivisella tavalla.


Lopulta istuimme pöydän ääressä Ikean porrasjakkaroilla. Väsyin koko tuoli tsempaloon, marssin Jyskiin ja ostin kuusi KASTRUP -tuolia. Ei nämä kiikuta samalla tavalla kuin pitkään palvelleet keinonahka tuolit, mutta jalat mahtuu risti-istuntaan ja värit ovat sopivat.

Ruokailutila, DIY-pöytä
Meidän ruokailutila. Valaisimet ja lastentuolit Ikeasta. Matto Linie Design Asko (Beige), koko 200×300.


Minkälaisia huonekalu tarinoita sinulta löytyy?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *