Rakennusaikana minulla oli jo suuri haave kirjoittaa blogia. Luin päivittäin muiden rakennus- ja sisustusblogeja, tuntui että itsellänikin olisi ollut niin paljon asiaa ja vinkkejä kerrottavana. Aikani kuitenkin kului muiden tärkeiden asioiden ympärillä. Tämän vuoden aikana blogin kirjoittamisen ajatus tuli taas voimakkaana esille. Mietin kuitenkin, onko hullunkurista kirjoittaa rakennusblogia näin ”kolmen vuoden jälkeen muutosta”.
Toisaalta, nyt minulla olisi ainakin pieni kokemuslisä, onko meidän ratkaisut kodinrakentamisessa toimineet?

Rakensimmehan siis ensimmäistä kertaa omakotitaloa, siihen nähden arvioisin että onnistuimme loistavasti. Jotkut asiat, jotka koituivat kompromisseiksi rakennusaikana, ovat ajansaatossa tulleet ”loisto jutuiksi”. Kun taas, jotkut ”must have” ratkaisut eivät ole osoittautuneet niinkään oleelliseksi arjessa.
Terassi

Suuri terassi oli tärkeä lähtökohta piha-viihtyvyyden osalta. Lukuisissa pohjapiirroksissa, lähdimme jopa liikkeelle siitä, että terassin syvyys tulee olla vähintään 3 metriä. Nyt ei ole enää pienessä mielessäni, missä vaiheessa terassin syvyys kaventui noin kahteen metriin. Lopputuloksena oli kuitenkin melko tuulinen keilarata.
Ratkaisimme kuitenkin asian tänä kesänä, rakentamalla ”toisen olohuoneen”, siitä alla kuva ja juttua myöhemmin lisää.
Saunatupa

Heti näiden kuvien jälkeen voimme todeta, ettei siis saunatupa ole missään nimessä epäonnistunut. Tilaan tuli paljon tekniikkaa ja arjen luksusta. Täällä onkin erinomaista viettää leffailtoja, katsoa urheilua tai pitää pyjamabileitä. Mutta, kesken hauskan pidon jollekkin muulle perheen jäsenelle, saattaa tulla tarve peseytyä. Silloin on hänen hipsuteltava valkokankaan edestä kylpyhuoneeseen. Tämän pointin vuoksi, ajattelisin pohjaratkaisua ehkä uudemman kerran.
Kodinhoitohuone

Kodinhoitohuoneessa arvostan tilaa ja muunneltavuutta. Muuttaessamme meillä oli taapero, vastasyntynyt ja koululainen. Tilaa tarvittiin siis myös rattaille ja ulkovaatteille. Kurarallin laitoimme suoraan oven eteen, joten ensiaskeleella jo osa pikkukivistä, kurasta ja hiekasta jäisi ralliin.
Hanan yhteydessä on bidee suihku, jonka letku yltää kurarallille saakka. Toivoisin kuitenkin pyykkirumbaa pyörittäessä, että jonkinlaista tilan jakoa olisi puhtaan ja likaisen välillä? Myös rattaiden aika on meillä ohi, joten ehkä tulevaisuudessa lisää kalustusta tarvitaan.

Eteinen

Kävimme 2017 asuntomessuilla. Siellä astuin erääseen taloon, jonka ovelta avautui suuri olohuone-keittiö tila. Koin sen verran ”wau-elämystä”, että raapustimme sen myös omaan pohjapiirrokseen.
Eteisen säilytyksen toteutimme pienellä vaatehuoneella. Eteistila on kaunis mielestäni edelleen ja on mukava, että vieraat saapuvat kotiimme, ilman kolmiloikkaa kenkävuoren yli.
Eteistä käytetään arjessa kuitenkin melko vähän. Vaatehuoneeseen on ajan saatossa muodostunut oikea super-siivojaan, luksus komero. Toisaalta, olisiko parempaa tilaa säilyttää imurit, mopit ja talos- sekä wc-paperit.

Käytävä
Mainittakoon tässä postauksessa vielä ahdistusta aiheuttanut ”hukka-tila” käytävä. Yksi kauneimpia tiloja kodissani. Mikä rauhan tunne kun kävelen tätä käytävää pitkin ja sen päässä avautuu suuri valon täyttämä tila. Käytävää saa myös tarvittaessa kalustettua hyvin. Käytännöllisyyttä se on osoittanut myös siivouksessa. Puolisoni ehdottikin (leikillään), hotellin siivouskärry tyyppistä ratkaisua, koska kaikki makuuhuoneet sijaitsevat käytävän varrella.
Tässä kurkistusta myös samalla kodin sisustukseen, jonka äärelle tulen palaamaan lukuisia kertoja. Toivottavasti, hyvä lukija, viihdyit kertomukseni parissa.